Ennustearkisto

Rajuilmaennuste 8.8.2015

Last Updated: Saturday, 08 August 2015 04:28
Written by Pauli Jokinen

YHTEENVETO

Tiedossa on dynaamisten olosuhteiden puolesta kesän kärkikastiin helposti kuuluva päivä. Vuorokauden salamamäärä mitataan todennäköisesti tuhansissa. Maan keskivaiheilla ukkoskuuroihin voi liittyä voimakkaita puuskia sekä suuria rakeita ja Lapissa sademäärät ovat paikoin runsaita.

SYNOPTISEN TILANTEEN KUVAUS

Yläsola on iltapäivällä Fennoskandian länsiosan yllä matkalla itään ja sen myötä keskitroposfääri kylmenee lähinnä maan keski- ja pohjoisosassa. Negatiivisesti kallellaan olevan yläsolan kaakkoispuolella puhaltava ylätroposfäärin suihkuvirtauksen ydin ulottuu päivällä Ruotsista Pohjanmaan kautta Kainuuseen ulottuvalle alueelle. 
Alempana troposfäärissä heikko matalan osakeskus liikkuu Pohjois-Ruotsista Etelä-Lappiin alkaen syvetä yläsolan vaikutuksesta. Samalla sisempi rintamarakenne ulottuu Keski-Euroopasta maan eteläosaan. 
 
Runsain instabiilisuus kattaa päivällä toisaalta Pohjanmaan maakunnat, Etelä-Lapin ja Kainuun sekä toisaalta maan kaakkoisosan - väliin jää hieman niukemman instabiiliuden alue. Runsain alatroposfäärin kosteus on päivällä maan eteläosassa liikkeessä idemmäksi. Runsasta kosteutta löytyy myös muualta Suomesta, mutta toisaalta lounaaseen virtaa päivällä jo kuivempaa ilmaa lännestä alkaen. 
 

SYVÄ KONVEKTIO RISKIALUEILLA

Ukkoskuurot mahdollistavat olosuhteet vallitsevat lauantaina suuressa osassa maata, mutta painopiste on maan keskivaiheilla, jossa on suurin vaaraa aiheuttavan konvektion todennäköisyys.
Yläsola ja pohjoisen syvenevä pintamatala käynnistävät ukkoskuurokehityksen Lapissa laajemmin jo aamupäivällä (yölläkin on paikoin salamointia Meri-Lapissa), mutta maan keskivaiheilla käynnistys tapahtuu myöhemmin iltapäivällä lisääntyvän pyörreadvektion tuoman nosteen sekä kylmän rintaman tuoman pakotteen myötä. Maan keskiosan solujen liikesuunta on itäkoilliseen.
 
Yläsolan tuoma suihkuvirtaus kasvattaa syvän kerroksen tuuliväännettä merkittävästi lähinnä Oulun eteläpuolella ja luo täten puitteet mahdollisesti vaaraa aiheuttavalle konvektiolle. Tuuliväänne on melko yläpainotteinen mikä suosisi enemmän supersolumaista kehitystä lineaaristen mesoskaalan konvektiivisten järjestelmien sijaan. Toisaalta melko kuiva keskitroposfääri edesauttaa voimakkaamman kylmän patjan muodostuksessa ja täten solujen etenemisestä alavirtaan. Tuuliprofiili on niin ikään melko suora mikä ei suosi pitkäikäisiä supersoluja (vaikkakin solujen "splittauksia" on odotettavissa). 
 
Todennäköisin skenaario koskien vaara-aluetta on, että syvän kostea konvektio käynnistyy pääasiassa myöhemmin iltapäivällä Pohjanmaan maakunnissa, n. klo. 14-16 (idässä myöhemmin). Solut ovat aluksi irrallisia ja osa on supersolumaisia, joskaan tilanne ei erityisesti suosi pitkäikäisiä vasemmalle tai oikealle kaartavia soluja. Kuuroissa voi esiintyä halkaisijaltaan 2-4 cm rakeita, voimakkaimmissa supersoluissa mahdollisesti 4-6 cm. Päivän edetessä osa soluista saattaa pakotteiden myötä muodostaa muutamia järjestäytyneempiä ryppäitä, joissa ukkospuuskariski on kohonnut, etenkin mikäli syntyy etelä-pohjoinen tai luode-kaakko -suuntaisia nauhoja. Pääasiassa ukkoskuurot mahdollistavat noin 20 m/s puuskia, mutta tätä voimakkaampia ei voi täysin sulkea pois järjestäytyneimmissä rykelmissä. 
 
Lauantain epävarmuudet koskevat lähinnä konvektion sijaintia/kattavuutta ja solujen järjestäytymistä. Osalla malleista kuurosoluja syntyy Lapin lisäksi vain lähinnä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelle. Toisilla kehitystä tapahtuu myös Keski-Suomen ja Etelä-Savon alueelta käsin kohti itäkoillista. Näiden eteläisempien solujen todennäköisyys on pienempi pakotteiden puutteen vuoksi päivän aikana. Lisäksi instabiilisuus on maan keskiosassa vähäisempää. Konvektiivinen moodi on hieman epäselvä vaara-alueella, etenkin varsinaisen alkukehityksen jälkeen alueen itäosassa. On siis epäselvää missä määrin järjestäytymistä irrallisista soluista mahdollisiksi ukkosjärjestelmiksi tapahtuu. Osittain tästä syystä vaarataso on keltaisen ja oranssin rajamailla. Pilvisyys on alueella ennusteen mukaan aluksi yläpainotteista, minkä ei pitäisi merkittävästi haitata pinnan lämpenemistä. Ennustettua runsaampi pilvisyys voi tosin torpata ukkoskuurokehitystä tai viivästyttää sen alkamista myöhemmäksi. 
 
Maan keskivaiheiden lisäksi ukkoskuuroja syntyy siis myös Lapissa runsaamman tuuliväänteen ulottumattomissa. Lapissa haittaa tulee lähinnä paikoin runsaista sademääristä.
Maan eteläosaan saattaa päivällä/illalla yltää etelästä ukkoskuuroja, mutta ne taitavat todennäköisemmin jäädä Viroon ja Suomenlahdelle. Epävarmuudet tämän alueen ennusteen osalta ovat hyvin suuret. Osassa malleista rintamavyöhykkeeseen kehittyy  Fennoskandian eteläosiin uusi aalto, jonka myötä (ukkos)sateiden saapuminen myöhästyy iltaan ja ne saattavat ottaa hieman pohjoisemman reitin enemmän mantereen puolelle. Toisaalta joissakin skenaarioissa painopiste on etelämpänä ja kehitys aikaisempaa.
 
Mainittakoon vielä, että Keski- tai Pohjois-Lapissa voi vuorokauden sademäärä nousta sunnuntai-iltapäivään mennessä erittäin suureksi, sekä konvektiivisen että jatkuvamman sateen vuoksi. 
 
 

TUNNUSLUKUJA RISKIALUEILLE
MLCAPE 400...900 J/kg, Shear6km 20 - 25 m/s, MIXR500m 8...10 g/kg, PW 25-30 mm

Add comment


Security code
Refresh