Ennustearkisto

Rajuilmaennuste 7.7.2012

Last Updated: Sunday, 10 November 2013 20:01
Written by A-J Punkka

YHTEENVETO

Lauantain kuluessa lämmin ja kostea ilmamassa tekee tuloaan eteläiseen Suomeen. Viikonlopun ukkosepisodi käynnistynee kohokonvektiolla lauantai-iltana maan länsiosassa. Aiemmin päivällä ukkoskuuroja voi esiintyä eteläisessä Lapissa. Säätilanne ei ole erityisen suosiollinen tuulisille ukkoskuuroille, vaan ensisijainen vaaran aiheuttaja on runsas sade ja mahdollisesti myös runsas salamointi. Ukkostilanne saa jatkoa sunnuntaina.

 

SYNOPTISEN TILANTEEN KUVAUS

Jäämerellä ja Brittein saarilla on ylämatala. Itäisestä Euroopasta yltää yläselänne eteläiseen Suomeen, mutta se on hitaassa liikkeessä itään Brittein saarten ylämatalan työntämänä. Lapin yllä on heikohko läntinen ylätroposfäärin suihkuvirtaus. Alempana troposfäärissä heikko matalapaineen alue on Suomen lounaispuolella. Tämän itäpuolitse on virtaamassa vuoden tähän asti lämpimintä ja kosteinta ilmamassaa kohti pohjoista. Alatroposfäärin lämmin advektio on voimakasta erityisesti maan länsi- ja eteläosassa. Suurin alatroposfäärin kosteussisältö on vielä lauantaina Suomen etelä- ja lounaispuolella. Kostein alue saapuu kapeana kiilana illan aikana länsirannikolle. Likimain samalla alueella myös alemman keskitroposfäärin instabiilisuus on suurinta. Lapissa on kylmä rintama hitaassa liikkeessä kohti etelää ja tämän eteläpuolella on myös kapea runsaamman kosteuden vyöhyke.

 

 

 

SYVÄ KONVEKTIO RISKIALUEILLA

Lauantain syvä kostea konvektio esiintyy kahdella oheisen kartan osoittamalla alueella.

Lounainen alue

Alatroposfäärin merkittävän lämmön ja kosteuden advektion myötä olosuhteet muuttuvat lauantain kuluessa ukkoskuuroille otollisiksi. Ukkosriski on suurimmillaan myöhäisestä iltapäivästä tai illasta alkaen, 40-60%. Iltapäivällä alatroposfäärin lämpeneminen johtanee tulpattuun tilanteeseen, jossa muodostuva energia pääsee realisoitumaan kohokonvektiona vasta lauantai-illan ja sitä seuraavan yön aikana. Tilanne on dynaamisesti vaisuhko, mutta ennustetut tuulen pystyprofiilit yhdessä tarjolla olevien kosteusmäärien kanssa viittaavat suuriin sadekertymiin. Yksittäiset konvektiosolut liikkuvat likimain koilliseen, mutta ylävirtaan etenevät mesobetaelementit hitaahkosti kaakkoon. Tilanteessa saattaa muodostua jopa heikosti järjestäytynyt (koho)konvektiojärjestelmä.

Kuten usein kohokonvektiotilanteissa, myös nyt epävarmuustekijöitä on runsaasti. Perjantaina Suomen eteläpuolella syntyneet ukkoskuuroalueet voivat muokata lauantain tilannetta huomattavasti. Näiden alueiden ”raadot” saattavat lauantain aikana ajelehtia Suomen ylle pilvilauttoina, minkä myötä toiveet pintakerroksesta lähtevälle pilvikehitykselle voi unohtaa lopullisesti. Ukkoskuuroalueilla on myös vaikutusta Suomen lounaispuolelle mahdollisesti muodostuvaan heikkoon matalapaineen osakeskukseen. Mikäli osakeskus syntyy, sillä on merkittävä vaikutus alailmakehän ”jokien” virtaamiin ja niiden sijaintiin. Kohokonvektio on täysin riippuvainen näiden jokien syöttämästä kosteudesta. Niinpä pe-illan ennusteissa oli jonkin verran vaihtelua, millä alueella kohokonvektio pääsee käyntiin. Kaikesta huolimatta käsillä on vuoden toistaiseksi lupaavimmalta vaikuttavan kahden päivän konvektioepisodin alku.

Pohjoinen alue

Rintamavyöhykkeen tuntumassa on kapea alue, jossa ukkoskuuroja voi muodostua (lähinnä iltapäivällä). Tämä alue on aivan Lapin suihkuvirtauksen voimistamien syvän kerroksen tuuliväänteiden vieressä. Rintamaan liittyy myös terävärajainen tuulikonvergenssinauha, jonka pohjoispuolella puhaltaa viileä pohjoistuuli. Tämä saattaa suurelta osin torpata ukkoskuurokehityksen konvergenssialueen pohjoispuolelta. Tuuliväänteen myötä supersolujen esiintymisen mahdollisuus on lievästi kohonnut. Ennustetut tuuliprofiilit ja rintaman orientaatio viittaavat kuitenkin enemmän jonoutuvien solujen syntyyn ja sitä kautta rankkasaderiskiin.

                                                                

TUNNUSLUKUJA RISKIALUEILLE
Lounainen alue: MUCAPE 500...1000 J/kg, Shear1km alle 10 m/s, Shear6km alle 15 m/s, MIXR500m 10...13 g/kg

Add comment


Security code
Refresh