Ennustearkisto

Pitkä myrskyennuste 30.12.2018 - 5.1.2019

Last Updated: Saturday, 29 December 2018 17:45
Written by A-J Punkka
Katsaus

Ei vaaraa

30

Seuraa

50

Varaudu

20

Suojaudu

0

MERKITTÄVÄ TUULIEPISODI MAHDOLLINEN. Suomen yli liikkuu aluksi heikko korkeanselänne. Länsi-Euroopan korkeapaineen pohjoispuolitse on kuitenkin etenemässä voimakas ylätroposfäärin suihkuvirtaus sekä siihen liittyvä syvenenä myrskykeskus. Tuulet ovat aluksi heikkoja, mutta myrskykeskuksen vaikutus alkaa tuntua uudenvuodenaattona, kun etelänpuoleinen tuuli voimistuu pohjoisesta alkaen. Uudenvuodenyöhön mennessä tuuli on puuskissa kovaa lähes koko maassa. Tuulisinta on maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Kainuussa, jossa puuskat voivat olla rajuimmillaan 20 m/s:n tuntumassa. Alatroposfäärin sekoittunut kerros jää varsin matalaksi ja lisäksi routaa on muodostunut viime viikkojen pakkasissa koko maahan, joten tilanteen vaikutukset jäänevät melko vähäisiksi. Tuulivahingot ovat valtaosin pienialaisia sekä yksittäisiä.

 

Uudenvuodenpäivänä matalapaineeseen saattaa muodostua uusi syvenevä osakeskus Suomen ylle. Etelänpuoleisten voimakkaiden tuulien alue siirtyy aamun aikana maan itäosasta Venäjälle. Päivällä tuulet rauhoittuvat, mutta koko tuuliepisodin rajuimmat tuulet ovat vasta lähestymässä lännestä. Tuuli kääntyy pohjoiseen ja muuttuu myrskyisäksi Pohjanlahdella illan kuluessa ja voi olla, että myrskypuuskat yltävät Pohjanmaan rannikolle ennen kuin siirrytään keskiviikon puolelle.

Sunnuntai 30.12.2018
100 0 0 0

Puuskat alle 14 m/so

Maanantai 31.12.2018
65 30 5 0

Puuskat 15 - 20 m/s

(maan keskiosa, P-Pohjanmaa, Kainuu)

Tiistai 1.1.2019
70 30 0 0

Puuskat  14 - 18 m/s

(maan itäosa, Kainuu, Pohjanmaan rannikko)

Keskiviikko 2.1. - Lauantai 5.1.2019
30 50 20 0

Puuskat  20 - 25 m/s

(maan etelä- ja länsiosa)

Myrskykeskus siirtyy voimistuen Suomen etelä- tai kaakkoispuolelle. Koko episodin voimakkaimmat tuulet seuraavat matalapaineen luoteisessa neljänneksessä, jossa pohjoistuulet saattavat voimistua etenkin maan länsiosassa yleisesti myrskylukemiin. Länsiosassa myrskypuuskien todennäköisyys on parviennusteiden valossa luokkaa 50% ja 25 m/s puuskien todennäköisyys noin 20%. Samalla alueella on voimakas kylmään syöttövirtaukseen liittyvä alemman troposfäärin suihkuvirtaus. Lauantai-illan parviennusteiden valossa rajakerroksen korkeus näyttäisi kohoavan noin kilometriin, jossa ennustettu tuulennopeushaarukka olisi 25-35 m/s. Myrskykeskus näkyi la-illan ennusteissa varsin selvästi sekä globaalien mallien parvissa että eri mallien muodostamassa köyhän miehen parviennusteessa. Tilanne on ohi viimeistään keskiviikkoillan aikana.

 

Maaperään muodostunut routa ehkäisee laajojen vahinkojen syntymistä tehokkaasti, mutta yksittäisiä vahinkoja kertynee silti lukumäärällisesti runsaasti. Edeltävästä yhtä voimakkaasta pohjoismyrskystä on pitkä aika, mikä puolestaan kasvattaa vahinkojen todennäköisyyttä. Sähköttömien talouksien määrä saattaa kohota muutamaan kymmeneen tuhanteen ja pelastustoimelle voi tulla satoja tuulen aiheuttamia tehtäviä. Kyseessä on hyvin todennäköisesti kuluvan talvikauden toistaiseksi rajuin myrsky.

Seuraavat 7 vuorokautta (6.-12.1.)

Ei ennustetta.
Pitkää myrskyennustetta päivitetään keskimäärin kaksi-kolme kertaa viikossa. Tarkempia päiväkohtaisia ennusteita julkaistaan edelleen karttakuvineen merkittävimpien säätilanteiden yhteydessä. Pitkä ennuste syntyy suppeahkon analyysin perusteella, joten se on tarkkuudeltaan ja osuvuudeltaan heikkolaatuisempi kuin päiväkohtainen ennuste. Ennustetta laaditaan vapaa-ajalla, joten laatijat eivät voi taata ennusteen säännöllistä saatavuutta.
Päivitetty 29.12.2018 klo 17:45 /AJP

.

Comments  

#1 StevAnigma 2019-08-24 17:54
Sildenafil Without Prescription Cheap Cialis Dapoxine Orderd Over Phonr Come Ottenere Viagra
Quote