Ennustearkisto

Myrskyennuste 19.11.2020

Last Updated: Wednesday, 18 November 2020 22:42
Written by A-J Punkka
Myrskyennuste 19.11.2020 ("Liisa")

Ei vaaraa

5

Seuraa

30

Varaudu

50

Suojaudu

15

YLEISESTI VAHINKOJA AIHEUTTAVA TUULIEPISODI ODOTETTAVISSA

Fennoskandiaan saapuneen lounaisen ylätroposfäärin suihkuvirtauksen vasemmalla jarruuntumisvyöhykkeellä alkaa esiintyä syklogeneesiä, joka johtaa matalapaineen osakeskuksen muiodostumiseen Keski-Ruotsiin. Tästä osakeskus etenee Merenkurkkuun ja siitä edelleen Pohjois-Pohjanmaalle.

 

Tilanteen voimakkaimmat tuulet esiintyvät osakeskuksen eteläpuolella sekä erityisesti osakeskuksen lounaisessa neljänneksessä. Kartalla tämä alue sijoittuu Selkämeren pohjoisosasta kohti Kainuuta ulottuvalle vyöhykkeelle. Lännen ja lounaan väliset myrskypuuskat ovat siis todennäköisimpiä Satakunnan pohjoisosan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen pohjoisosan, Pohjois-Savon pohjoisosan ja Kainuun alueella Vaara-alue on siirtynyt aavistuksen edeltävää päivitystä pohjoisemmaksi.

 


TILANTEEN AJALLINEN ETENEMINEN

Tuulihuippu saavutetaan lännessä keskipäivän tienoilla, mutta Kainuussa vasta illalla. Tilanne on ohi suunnilleen vuorokauden vaihteessa. Myrskypuuskia esiintyy tuulisimmalla alueella varsin lyhyen ajan, arviolta 1-4 tuntia.


TUULENNOPEUS: Puuskat tuulisimmalla alueella 21-25 m/s, alueen eteläpuolella 16-21 m/s

Erityisesti edellä mainitun vyöhykkeen länsiosassa, lähempänä Pohjanlahden rannikkoa puuskat saattavat olla 25 m/s tienoilla (ylityksen todennäköisyys 20-60%). Myös vyöhykkeen eteläpuolella, erityisesti maan lounaisosassa puuskat ovat 20 m/s:n tuntumassa. Alatroposfääri on keskiviikkoa selvästi paksummassa kerroksessa sekoittunut, mikä mahdollistaa rajumman puuskaisuuden.

 


VAIKUTUKSET: 30 - 70 tuhatta sähkötöntä taloutta, yli 500 pelastustoimen tehtävää

Mikäli edellä mainittu skenaario toteutuu, tuuli aiheuttaa merkittäviä vaikutuksia etenkin tuulisimmalla vyöhykkeellä. Myrskypuuska-alueen laajuus huomioiden pelastustoimelle kertynee kaikkiaan sadoittain vahingontorjuntatehtäviä, ja sähkökatkoja kokevien talouksien määrä voi ylittää 50 000 rajan. Sähkökatkoille herkillä alueilla, joilla maakaapelointi ei ole vielä edennyt pitkälle, on mahdollisuus useiden päivien mittaisiin katkoihin. Tuulihuipun lyhyt kesto mahdollistaa onneksi korjausten aloittamisen jo illan tai yön aikana.

 

Maaperä on koko vaara-alueella roudaton ja märkä, mikä altistaa metsävahingoille. Tuulensuunta ei ole syysmyrskylle harvinainen, mutta vahinkoja saattaa lisätä se, että edeltävä myrsky on koetellut puustoa lähes päinvastaisesta suunnasta.

 

EPÄVARMUUDET: Tuulisimman alueen sijainti, puuskanopeudet, sadenauhat

Ennustemallien näkemys tilanteesta on varsin yhdenmukainen. Tuulisimman vyöhykkeen sijainnissa pohjois-eteläsuunnassa on kymmenien kilometrien eroja, millä voi olla merkitystä, koska vyöhykkeen leveys ei ole kovin suuri.

 

Lisäksi puuskanopeuksissa on lievää vaihtelua: tuulisimmalla vyöhykkeellä vaihtelu yltää noin 20 m/s:sta hieman yli 25 m/s:n. Vaikutusten kannalta ääripäiden väli on erittäin merkittävä. Edellä esitetty skenaario pohjautuu likimain keskilinjalla tai hieman sen yläpuolella olevaan ennusteeseen. Pieni lisäepävarmuus tulee maan keskiosan yli mahdollisesti liikkuvista sadenauhoista. Mikäli pohjois-eteläsuuntaisia kapeita ja katkonaisia sadenauhoja esiintyy, puuskat saattavat äkillisesti voimistua joitain metrejä sekunnissa. Myös tämä voi olla vaikutusten kannalta merkityksellistä.

 

Mikäli keskilinjan ennuste toteutuu, tilanteen toistuvuuden voi arvioida olevan välillä kerran vuodessa - kerran kolmessa vuodessa.

 

MUUT ILMIÖT: Lumikuorma Lapin etelärajoilla

Osakeskuksen reitin pohjoispuolelle saattaa muodostua kapea vyöhyke, jolle sataa torstain aikana jopa 20-30 cm märkää lunta. Äkillinen ja näin merkittävä lumikuorman kasvu voi aiheuttaa jonkin verran vahinkoja puustolle (nuoret lehtipuut) sekä sähköverkolle. Myös liikenne vaikeutuu merkittävästi.

 

Päivitetty 18.11.2020 klo 22:30 /AJP

Comments  

#1 stgwwwftg 2020-11-21 03:09
Круто, давно искал
_______________ __
iddaa canlı maç takip et
Quote