Ennustearkisto

Rajuilmaennuste 21.-23.6.2021

Last Updated: Sunday, 20 June 2021 23:56
Written by A-J Punkka

Maanantai 21.6.

Merkittävä salamointiepisodi odotettavissa alkuviikon aikana

 

Ukkosen todennäköisyys 50 ... 80 %

 

Pohjois-Atlantilta yltää yläsola läntiseen Eurooppaan ja samanaikaisesti Venäjällä ja osittain Suomessakin on vallalla yläselänne. Selänteen kyljessä etenee pohjoiseen nopealiikkeinen lyhyt yläsola ja tähän liittyvä pintamatala liikkuu Ruotsissa kohti pohjoista. Ukkosherkkä helleilmamassa yltää jo varsin pohjoiseen, mutta ilmamassarajan merkkinä on terävä pintatuulten konvergenssivyöhyke, joka liikkuu maanantain aikana Savon pohjoisimpien osien "korkeuksilta" Etelä-Lapin puolelle.

 

Keskitroposfääri on ehdollisesti epävakaa maan etelä- ja keskiosassa ja myöhemmin päivällä aina Lapin eteläosaa myöten. Rajakerroksen kosteutta on runsaimmin em. tuulikonvergenssivyöhykkeen eteläpuolella, iltapäivällä Pohjois-Pohjanmaalla sekä eteläisen Lapin puolella. Myös maan länsiosassa kosteusmäärät ovat varsin runsaita. Lisäksi lyhyt yläsola voimistaa paksun kerroksen tuuliväännettä etenkin maan länsiosan pohjoisosassa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Etelä-Lapissa.

 

Salamointia esiintynee Pohjanlahdella ja Ruotsin puolella jo yöllä ja aamulla, kun pintamatala vyöryttää lämpöä ja kosteutta kohti pohjoista. Päivemmällä salamoivaa syvää konvektiota esiintynee laajalla alueella Lapin pohjoispuoliskoa lukuun ottamatta. Konvektiivinen moodi on selvästi riippuvainen leveyspiiristä ja vaaraa aiheuttavan konvektion todennäköisyys on suurin em. voimakkaan tuuliväänteen alueella. On mahdollista, että Ruotsin puolelta saapuvaan aktiivisuuteen muodostuu myöhemmin päivällä pitkäikäinen konvektiivinen järjestemä. Se saattaa edetä pitkin tuulikonvergenssilinjaa itäkoilliseen ja olla kokonaan tai osan ajasta kohokonvektiomoodissa. Mikäli kehitys on juurtunut rajakerrokseen ja järjestelmässä on pohjois-eteläsuuntaisia nauhamaisia elementtejä, vahinkoa aiheuttavia ukkospuuskia saatttaa esiintyä monin paikoin. Ennustettu tuuliprofiili ennakoi otollisia olosuhteita myös supersoluille ja jopa trombeille, jos kehitys pääsee juurtumaan rajakerrokseen.

 

Etelämpänä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Suomenselän tienoilla kehitys käynnistyy kostean ilmamassan sisällä ja voimakas tuuliväänne saattaa mahdollistaa tälläkin alueella supersolujen esiintymisen. Näiden yhteydessä yli voimakkaat ukkospuuskat, suuret rakeet ja yksittäiset trombit ovat mahdollisia. Vielä etelämpänä kosteusmäärät muuttuvat hieman niukemmiksi, kuuropilvet korkeampipohjaisiksi ja hitaammin liikkuviksi. Yksittäisiä vahinkoa aiheuttavia ukkospuuskia voi silti esiintyä ja taajamissa pienialaisesti myös tulvimista.

 

Erityisesti vaara-alueen pohjoisosassa on mahdollisuudet merkittävään vaaraa aiheuttavan syvän konvektion episodiin. Myös salamamäärät lienevät suurimpia alueen pohjoispuoliskolla. Mikäli em. skenaario toteutuu, maanantain aikana paikannetaan tuhansia maasalamoita. Mikäli eteläinen alue ei kärsi liian kuivasta alatroposfääristä, salamoinnin kokonaispotilla on mahdollisuus kohota jopa kymmeneen tuhanteen.

Vaaratasojen todennäköisyydet

10 Suojaudu
40 Varaudu
35 Seuraa
15 Ei vaaraa
Tiistai 22.6.

Ukkosen todennäköisyys 50 ... 80 %

 

Uusi yläsola liikkuu Suomen länsipuolella, mutta tällä kertaa lähempänä Norjan rannikkoa. Maan etelä- ja keskiosaan kiertyy etelästä vielä kuumempaa ilmamassaa, jossa tullaan uhkaamaan Suomen kesäkuun kaikkien aikojen lämpöennätystä. Samaan alueeseen liittyy erityisen epävakaa keskitroposfääri sekä todennäköisesti paksu, etelämpää "peritty" residuaalikerros. Samanaikaisesti maan keskiosassa sekä pohjoisosan eteläisimmässä osassa majailee edelleen erittäin runsaan rajakerroksen kosteuden vyöhyke (MIXR500m jopa 13 g/kg). Paksun kerroksen tuuliväänteet ovat alemmalla tasolla kuin maanantaina, mutta vaara-alueen pohjoisimmassa osassa edelleen kohtalaisia (10...15 m/s).

 

Ilmamassan ominaisuuksien vuoksi kehityksen alkaminen saattaa mennä pitkälle iltapäivään. Kun se viimein tapahtuu, salamoinnin määrä kasvaa rajusti. Loppuiltapäivän ja illan aikana ukkosta esiintyy em. kostealla alueella, mutta paikoin myös maan eteläosassa. Aktiivisuus saattaa jatkua paikoin yöhön saakka.

 

Alueen pohjoisosassa konvektiosolut saattavat järjestäytyä alatroposfäärin tuuliväännevektoria kohtisuoraan olevaksi (pohjois-eteläsuuntaiseksi) lineaariseksi konvektiojärjestelmäksi. Mikäli näin tapahtuu, vahinkoa aiheuttavia ukkospuuskia voi esiintyä monin paikoin. Myös tiistain aikana maasalamamäärä kohonnee tuhansiin ja kymppitonnin rajapyykki saattaa olla jälleen uhattuna.

 

Vaaratasojen todennäköisyydet

(ei-konvektiiviset tuulet)

5 Suojaudu
20 Varaudu
60 Seuraa
15 Ei vaaraa
Keskiviikko 23.6.

Ukkosen todennäköisyys 50 ... 80 %

 

Tuuliväänteet ovat edelleen laskussa, mutta keskitroposfääri on ehdollisesti epävakaa ja rajakerroksen kosteus erittäin runsasta yhä laajalla alueella maan etelä- ja keskiosassa. Konvektiivinen moodi siirtyy näin ollen yhä enemmän high CAPE - low shear -suuntaan. Tämä tietää hyvin paikallisia ukkospuuskien aiheuttamia tuulivahinkoja, mutta ertyisen runsaita sademääriä. Myös salamamäärät muodostuvat merkittäviksi jo kolmatta päivää peräjälkeen, koska energeettinen alue kattaa niin suuren pinta-alan. Kolmen päivän maasalamamäärä tulee todennäköisesti kuittaamaan tai jopa ylittämään koko kesäkuun keskimääräisen salamamäärän. Kyseisiä kolmen päivän jaksoja ei esiinny Suomessa läheskään joka kesä.

Vaaratasojen todennäköisyydet

0 Suojaudu
10 Varaudu
45 Seuraa
45 Ei vaaraa

Torstai 24.6. -

Sunnuntai 27.6.

Ei ennustetta.

Vaaratasojen todennäköisyydet

0 Suojaudu
0 Varaudu
0 Seuraa
0 Ei vaaraa
Pitkää rajuilmaennustetta päivitetään keskimäärin kaksi-kolme kertaa viikossa. Tarkempia päiväkohtaisia ennusteita julkaistaan edelleen karttakuvineen merkittävimpien säätilanteiden yhteydessä. Pitkä ennuste syntyy suppeahkon analyysin perusteella, joten se on tarkkuudeltaan ja osuvuudeltaan heikkolaatuisempi kuin päiväkohtainen ennuste. Ennustetta laaditaan vapaa-ajalla, joten laatijat eivät voi taata ennusteen säännöllistä saatavuutta.
päivitetty 20.6.2021 klo 23:45/AJP

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Comments  

#1 PlmLB 2022-01-31 06:17
buy seroquel online no prescription
Quote