1946

Last Updated: Thursday, 21 March 2019 20:27
Written by Leevi Korpela

MYRSKYT 1946

 

 

 

18.06.1946

ANKARA UKONILMA, PYÖRREMYRSKY JA ISOJA RAKEITA

Iltapäivällä vallinneet ukonilmat aiheuttivat vahinkoa  eri puolilla Etelä- ja Keski-Suomea. Itä-Suomen puhelinliikenne kärsi pahoista häiriöistä. Kaikki puhelinyhteydet katkesivat kello 15-16 ajoissa mm. Mikkelistä Lappeenrantaan ja Imatralle. Myöskin Mikkelistä Tampereelle, Turkuun ja Hämeenlinnaan sekä suurimmaksi osaksi Kotkaan, sekä puolet yhteyksistä Helsinkiin menivät poikki. Paikoin lienevät vauriot aika pahoja.

 

Jyväskylän seudulla raivosi kello 19 tienoissa ankara ukkonen, jonka vaikutusalue ulottui Säynätsalosta Haapamäkeen saakka. Puhelinyhteydet kaupungista etelään päin olivat koko illan poikki. Ukonilman yhteydessä oli ankara pyörremyrsky, joka kaupungin ja 12 kilometriä pohjoiseen suuntaan sijaitsevan Leppäveden välillä katkaisi satoja puita. Myös kaikki samalla matkalla olleet puhelinpylväät katkesivat.

Hämeenlinnan seudulla niinikään kello 19 aikaan raivonnut ukkonen vioitti kolme lähiseudun maaseutukeskusta ja kaatoi mm. kaupungin puistossa useita vanhoja puita. 

 

Turun seudulla raivonneen ukonilman aikana oli ankara raesade Kaarinassa, Rantakulmalla ja Kuusistossa. Se rikkoi kasvilavojen ikkunaruutuja ja murjoi itse kasveja. Ruis on muutamin paikoin pahoin taipunut maahan. Eräiltä paikkakunnilta saapuneiden tietojen mukaan raesade särki insuliittikattojakin.

Rakeet olivat kooltaan jopa 6 sentin läpimittaisia. Rajuilma raivosi pahimmillaan kello 17.30-18. Vielä kello 21.30 ilmoitti eräs henkilö mitanneensa 8 sentin mittaisia ja 70 g painoisia rakeita.

Myöskin Salon seudulla raivosi kova ukonilma kello 17.20 ajoissa kestäen noin 40 minuuttia. Salama iski Joensuun kartanon mailla alas viisi kertaa katkoen suuria, vanhoja puita aivan navettarakennuksen läheisyydessä. Sen pahempia vaurioita se ei kuitenkaan näillä seuduin aiheuttanut. (HS 19.6)