2000 Kova ukkoskesä, 20-30.6 ukkosmyrskyjen sarja

Last Updated: Sunday, 10 November 2019 22:57
Written by Leevi Korpela

MYRSKYT 2000

 

 

 

29-30.01.2000

MYRÄKKÄÄ JA PALJON KOLAREITA

Lauantai-illan ja sunnuntain lumimyräkän tuhoja korjattiin lounaisessa Suomessa vielä pitkälti maanantaihin. Viikonvaihteessa tuuli puhalsi lounaisilla merialueilla voimakkaammillaan 24 metriä sekunnissa, sisämaassa keskituuleksi mitattiin sunnuntaina 16 metriä sekunnissa. (Ilmatieteen laitoksen tilastoista: Kylmäpihlaja S-NW 27/28 m/s).

Myräkkä kaatoi sähkölinjoille kymmenittäin puita ja vei sähköt tuhansilta talouksilta. Illan aikana Turun ympäristössä ilmoitettiin sähkökatkoksista ainakin kahdeksan kunnan alueella. Pisimpään sähköä saivat odotella saaristossa Nötön ja Aspön asukkaat. Linjalle kaatunut puu katkaisi saarista sähköt sunnuntaina iltayhdeksältä eivätkä asentajat päässeet kovassa merenkäynnissä paikalle ennen maanantaiaamua.

Sunnuntaina myrsky katkoi puiden lisäksi suurjännitepylväitä mm. 10-tien varrelta Marttilassa.

Länsivoiman alueella myräkkä vaurioitti viikonvaihteen aikana lähes 30 suurjännitejohtoa. Pienjänniteverkon vikoja kirjattiin noin 150 ja sähkökatkot kestivät keskimäärin 2,5 tuntia. Pelkästään lauantai-iltana tuli Länsivoiman vikapäivystykseen 800 puhelua, joissa kerrottiin linjalle kaatuneista puista tai tiedusteltiin katkoksen kestoa.

- Sunnuntainakaan en työvuoroni aikana ehtinyt muuta kuin vastata vuoronperään neljään viiteen puhelimeen, kertoi käyttöteknikko Olavi Rastas. Hän toivoi, etteivät ihmiset niin hanakasti soittelisi päivystykseen vain uteliaisuuttaan.

 

Painajaismaista maanteillä

Lauantai-ilta Lounais-Suomen maanteillä muodostui painajaiseksi poliisille, palokunnille ja hinausalan yrittäjille. Illansuussa kova tuuli, lumisade ja sohjoinen keli suistivat ennätysmäärän linja-autoja ja henkilöautoja ojaan.

Ilmeisesti huonon kelin aiheuttaman hiljaisen vauhdin vuoksi yhtään vakavampaa loukkaantumista ei liikenneonnettomuuksien sumassa illan mittaan sattunut. Tosin suuri joukko onnettomuuksiin joutuneista kävi sairaalassa.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sattui illan mittaan kymmeniä peltikolareita ja ojaanajoja. Someron tiellä yhteen ajaneista henkilöautoista toisen kuljettaja jäi niin pahasti puristuksiin, että hänet saatiin irti vain auton rakenteita leikkaamalla.

 

Tuuli heitteli busseja

Puoleenyöhön mennessä oli pelkästään Turun ja Salon välisellä tieosuudella suistunut neljä linja-autoa ojaan. Myrsky runnoi lisäksi yhteensä neljä bussia ulos tieltä Uudenkaupungin, Marttilan ja Rauman suunnalla.

Turun ja Helsingin välillä liikennöineistä busseista yksi kaatui ojaan puoli seitsemän aikaan Halikossa. Matkustajista kuusi vietiin sairaalaan tutkittavaksi. Toisen Express-bussin myrsky työnsi tieltä Kirjalassa. Linja-autojen nopeus oli ollut onnettomuushetkellä vain noin 50 km/h, mutta valtavalla voimalla iskenyt sivutuuli näytti voimansa.  Samasta syystä kaatui Kokemäellä katolleen ojaan tyhjänä Porin suuntaan ajanut rekka kuljettajan selviytyessä vammoitta.

Tammisaaren Tenholassa Saloon johtavalla valtatiellä loukkaantui henkilöautojen törmäyksessä kahdeksan ihmistä heti kello 18 jälkeen. Poliisin arvion mukaan syynä oli erittäin huono keli. Loukkaantuneet kuljetettiin sairaalahoitoon, mutta heidän vammansa eivät olleet vakavia. Turman selvittelyjen vuoksi liikenne oli osittain poikki tapahtumapaikalla lähes kaksi tuntia. (TS)

 

 

 

03.03.2000

LUMIMYRÄKKÄ SEKOITTI LIIKENTEEN

Lumimyräkkä kurittiaamusta alkaen Etelä- ja Länsi-Suomea aiheuttaen paljon kolareita ja sotkien pahasti lentoliikennettä. Etelä-Suomen läänissä liikkuvan poliisin tietoon oli kello 19 mennessä tullut jo noin 170 onnettomuutta. Myös Länsi-Suomessa keli oli talven pahin.

Ykköstien liikenne Salon ja Paimion välillä oli vaikeuksissa koko päivän.  Iltapäivällä työpaikkaliikenteen vilkastuttua liikenne jumiutui useiksi tunneiksi. Ongelmat alkoivat kolmeen pitkään mäkeen juuttuneista rekoista ja pahimmillaan klo 17 aikaan jonossa odotti aura-autoja, satoja henkilöautoja ja kymmeniä rekka- ja linja-autoja. Helsingin ja Turun väliset pikavuorot jäivät toista tuntia aikatauluistaan. Kilometrien pituisten jonojen takia teiden kunnossapito vaikeutui huomattavasti.

Turussa kahden bussin yhteentörmäyksessä kolme ihmistä joutui sairaalaan. Humppilassa Vt. 2:lla sattui neljän auton rytäkkä, jossa osallisina oli kaksi rekkaa ja kaksi henkilöautoa.

Hämeenlinnassa kaupunkiliikenne tukkeutui keskustan mäissä. Helsingissä useita ulosajoja ja kolareita sattui poliisin mukaan erityisesti kello 16 ja 18 välillä.

 

Turun lentokenttä oli perjantaiaamusta alkaen koko päivän suljettu. Voimakas, puuskissa yli 20 metriä sekunnissa puhaltanut myrskytuuli olisi painanut koneet liukkaalta kiitotieltä ulos. Sankassa lumisateessa näkyvyyttä oli vain 600 metriä. Pyry hellitti vasta kello 19 aikaan ja iltakoneet pääsivät laskeutumaan.

Helsinki-Vantaan lentokentällä peruttiin toistakymmentä lentoa ja lähes kaikki hoidetut lennot myöhästyivät puolesta tunnista tuntiin. Tampereella koneet myöhästelivät enimmillään lähes kolme tuntia, mutta vain yksi lento peruuntui. Pahimmillaan oli suuria vaikeuksia saada laskeutuneet koneet rullattua pois kentältä, kun kitkaa ei ollut juuri lainkaan.

 

 

 

11.05.2000

KEVÄTMYRSKY ”OSMO”ILKEÄNÄ

Kylmä rintama yllätti ilkeydellään Ilmatieteen laitoksenkin torstaina. Odotettua rajummat tuulenpuuskat Osmon päivänä Etelä- ja Keski-Suomessa kaatoivat puita  ja irrottelivat kattoja. Saimaan alueelle oli annettu kovan tuulen varoitus.

Arktisen kylmänpurkauksen kovimmat puuskat mitattiin Vihdissä, 19 m/s ja kovin keskituulilukema Lappeenrannassa, 15 m/s. Lumi-ja raekuurot pieksivät maisemaa, vaikka vielä edellispäivänä lämpöä riitti lähelle hellelukemia.

 

Aluehälytyskeskukset ruuhkautuivat, kun niihin tuli kymmeniä soittoja kaatuneista puista ja myrskyn irti repimistä katoista. Helsingin, Espoon ja Vantaan pelastuslaitokset eivät juuri ehtineet vetää henkeä tehtävien välillä, kun kiirehtivät koko illan paikasta toiseen. Puita kaatuili joka puolella Lauttasaaresta Puistolaan. Palomestarin mukaan kiireet alkoivat kello 19 jälkeen.

Läntisellä Uudellamaalla satoja puita kaatui sähkölinjojen päälle rankan, joskin lyhyen rae- ja ukkoskuuron riehuessa. Lohjalla ja ympäristökunnissa sähkönjakelun keskeytykset tukkivat paikallisen sähköyhtiö Elnovan vikapäivystyksen. Korjaustöitä riitti koko illaksi aina yöhön saakka.  Valtatiellä 24 liikenne seisoi parikymmentä minuuttia, kun kolme tielle tömähtänyttä mäntyä tukki viiden aikaan Lohjalle päin johtavan ajokaistan. Myös mm. Päijät-Hämeessä Heinolan Marjoniemessä jouduttiin raivaamaan maantielle kaatuneita puita.

Voimalinjoille kaatuneet puut sytyttivät maastopaloja mm. Orimattilassa, Myrskylässä, Mäntsälässä ja Eurassa ja Lapissa metsäpalon.

 

Pikajuna törmäsi radalle kaatuneeseen puuhun Jyväskylän ja Haapamäen välillä. Veturi rikkoutui, mutta juna pysyi raiteilla, eikä kukaan loukkaantunut. Porin ja Nakkilan välillä kaatunut puu katkaisi radan ajojohtimet.

Naantalin öljynjalostamolla kova tuuli irrotti palasia sähkömuuntamon peltikatosta aiheuttaen oikosulun, sähkökatkon ja vielä maastopalonkin. Tunnin seisokista tuli 1,5 milj. markan menetykset.

Vielä 12.5 perjantaina pohjoinen puhkui jopa 15 sekuntimetrin nopeudella. Ilmatieteen laitoksen mukaan suurimmat lukemat mitattiin Etelä-Päijänteen mittausasemalla. Tuulivahinkoja sattui edelleen jonkin verran. (HS/ESS)

 

 

 

26.05.2000 

TUULI TUIVERSI RAJUSTI

Kova tuulivaikeutti liikennettä ja repi kattopeltejä pitkin Etelä- ja Keski-Suomea perjantaina. Jopa yli 15 sekuntimetrin tuulenpuuskat kaatoivat paljon puita. Matalan keskus oli klo 13 Lounais-Suomessa.

Helsingin hätäkeskus sai iltapäivän ja illan aikana kolmisensataa hälytystä. Kaikki vapaapalokunnat olivat avustamassa rakennusten, teiden ja sähkölinjojen päälle kaatuneiden puiden raivauksessa. Ruuhka hellitti vasta klo 21 jälkeen. Hernesaaressa kaatui myrskyssä purjevene ja Vuosaaressa kaksi kanoottia, mutta pelastuslaitos sai veteen joutuneet turvaan.

Puita korjattiin ajoväyliltä ja sähköjohtojen päältä runsaasti Kirkkonummella, Tuusulassa ja Sipoossa. Myös Lahden tienoilla palomiehet raivasivat useita kymmeniä puita ajoväyliltä. Raivaustöitä riitti Jyväskylän korkeudelle saakka. Lahden ja Riihimäen välillä korjattiin radan ajojohtimia parin tunnin ajan.

Mikkelin mlk:ssa kaatui puu pyöräilevän naisen päälle. Kätensä ja päänsä loukannut nainen vietiin Mikkelin keskussairaalaan.

Helsingin ja Tallinnan välinen katamaraaniliikenne pysytteli satamassa. Tallinnaan yrittänyt iso SuperSeaCatFour joutui sekin kääntymään illalla takaisin 20 metriin sekunnissa yltyneessä puuskaisessa myräkässä. Helsinki-Vantaan lentokentällä oli käytössä vain yksi kiitorata kovan puuskittaisen lounaistuulen takia.

Itä-Suomessa tuuli yltyi illaksi ja yöksi aiheuttaen sähkökatkoksia. Karjalan Messuilla tuuli runteli viisi näyttelytelttaa käyttökelvottomiksi.

 

 

 

04.06.2000  

TUULI KAATOI puita sähkölinjoille ja maanteille sunnuntaina iltapäivällä muun muassa Kymenlaaksossa ja Itä-Uudellamaalla. Askolassa kaatuneet puut haittasivat liikennettä useilla teillä ja sähköt katkeilivat. Myös Ruotsinpyhtäällä sekä Kouvolan ja Kotkan seuduilla palokunnat joutuivat raivaamaan monin paikoin nurin menneitä puita.

Puuskat liittyivät kylmään rintamaan, jossa ukkosia ei juuri ollut.

 

 

 

14.06.2000

SALAMA ISKI VARUSMIEHEEN Valtimon Puukarin kylässä keskiviikkona. Savon prikaatissa palveleva 20-vuotias varusmies sai ensimmäisen asteen palovamman sotaharjoituksissa salaman iskettyä maan kautta käteen, jossa hän piteli mittavaijeria. Kranaatinheitinkomppanian varusmies pysyi tajuissaan eikä hänellä ole hätää. Ensiavun ja tarkastuskäynnin jälkeen Valtimon terveyskeskuksessa hänet kuljetettiin tarkkailtavaksi Kajaanin sairaalaan.

Myös saman yksikön kantahenkilökunnan luutnantti sai tärskyn, kun ukkoskuuro osui puolustusvoimien pääsotaharjoituksessa osallistujien niskaan vähän ennen kello 13. Luutnantti ei loukkaantunut.

Myrskynpuuska oli niin voimakas, että se kaatoi myös puita Puukarin rautatiepysäkin tienoilla noin 13 kilometriä luoteeseen Valtimon keskustasta.

 

 

 

26.06.2000

UKKOSMYRSKYJEN SARJA KAAKOSTA

Ukkosmyrskyjen sarja riehui Itä-Suomessa 26-29.6. Peräkkäisinä päivinä Laatokan tienoille kehittyneet ukkossolut liikkuivat luoteeseen samalla voimistuen ja laajentuen laaja-alaisiksi ukkosmyrskyiksi Itä-Suomeen ja Kainuuseen. 29.6 rajut ukkoset syöksyvirtauksineen tekivät tuhoa myös Etelä- ja Lounais-Suomessa.

 

JÄTTIMÄISET RAKEET MOUKAROIVAT PARIKKALAA

Ukkosmyrskyjen ensimmäinen aalto saapui kaakosta maanantaina illansuussa. Rajan pinnassa olevassa Parikkalan kunnassa satoi noin puolen tunnin ajan rakeita, joista kookkaimmat olivat jopa 7,5 sentin mittaisia. Kuuro rikkoi Särkisalmen kylässä ikkunoita, kulutti autoista ja taloista maalipintaa ja katkoi puista oksia.

Säätutkamittausten asiantuntija Jarmo Koistinen Ilmatieteen laitokselta kertoi, että rakeiden syntymiseen vaikuttivat helle, kosteus ja voimakkaat nousevat ilmavirtaukset. Isoimmat Suomessa virallisissa oloissa punnitut rakeet ovat painaneet 750 g. (HS)

 

Ukkonen katkoi sähköjä ja mykisti puhelimia

Maanantain ukkosmyrskyissä kaatuneet puut ja ainakin yhteen jakelumuuntajaan iskenyt salama katkaisivat pääasiassa Pohjois-Karjalan alueella sähköt noin 6000 taloudesta. Sähkönjakelu keskeytyi lännessä Riistavedeltä ja Kaavilta alkaen itärajalle ja Kesälahdelle saakka.

Myrskyistä aiheutui yli kolmekymmentä korjausta vaativaa vikaa, joita Pohjois-Karjalan Sähkön lähes kolmekymmentä asentajaa korjasivat koko maanantaipäivän ja -illan. Muutamien johtojen korjaukset kestivät yöhön saakka.

Puolenyön aikaan Lieksan yli kulkenut ukkonen mykisti puhelimia Mätäsvaaran ja Viekin suunnalla, missä kaikki puhelimet olivat epäkunnossa. Korjaustyöt aloitettiin maanantaina. Matkapuhelimiin katkoksella ei ollut vaikutusta, vaan ne toimivat normaalisti. (Karjalainen)

 

 

27.06.2000

RANKKASATEISTA PALJON VAHINKOA, SÄHKÖJÄ POIKKI

Tiistaina riehunut ukkosmyrsky aiheutti kiireisen iltapäivän ja illan pelastusviranomaisille osissa Pohjois-Karjalaa ja Kainuuta. Ukkoskuurot saapuivat itärajan yli Ilomantsin kohdalta liikkuen kohti Kainuuta. Ukkoseen liittyneet sateet olivat erittäin rankkoja ja salamoinnin seurauksena syttyi useita pieniä palonalkuja ympäri maakuntaa.

Alueella kaatui myös runsaasti puita teille ja sähkölinjoille. Sähkönjakeluhäiriöistä kärsittiin noin 9000 taloudessa muun muassa Ilomantsissa, Enossa, Tuupo- ja Kiihtelysvaarassa, Juuassa, Lieksassa, Nurmeksessa, Valtimolla ja Heinävedellä. Osassa Lieksaa keskeytykset venyivät kahdeksaan tuntiin.

Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n mukaan ukkosmyräkkä oli paikoitellen niin kovaa, ettei vikojen selvitystä ollut ajoittain mahdollista tehdä maastossa. Tilannetta pahensi tietoliikenneyhteyksien katkeaminen. Kaatuneiden puiden poistamisen ja johtojen liittämisen lisäksi neljä vaurioitunutta jakelumuuntajaa työllisti korjaajia. Palokunnat joutuivat samalla suunnalla myös lukuisiin pumppaustehtäviin, kun sadevesi alkoi täyttää rakennusten kellareita.

Pohjois-Karjalan alueella puhelinliikenteessä oli katkoksia erityisesti Ilomantsissa, Lieksassa ja Enossa. Puhelinyhteyttä vailla oli yhteensä noin 1300 liittymää.

 

RANKKASATEET RIKKOIVAT TEITÄ LIEKSASSA

Tiistaina Pielisen Karjalan yli pyyhkäisyt ukkosmyrsky teki harvinaisen paljon vahinkoa myös alueen tiestölle. Viranomaiset joutuivat asettamaan useita sivuteitä ajokieltoon. Illan aikana liikenne oli poikki ainakin Nurmeksen ja Lieksan välillä Yläviekintiellä ja Kylälahdentiellä.

- Yksistään Lieksan alueella vesi huuhtoi pariakymmentä tietä niin pahoin, että korjaustöihin joudutaan. Useimmassa tapauksessa vesi on vienyt maan tierumpujen ympäriltä, mutta maata on hävinnyt virran mukana myös tien reunoista, kertoi tiemestari Ilkka Puumalainen teknisestä virastosta.

Pahin tilanne oli Lieksan Ilvesvaaran yksityistiellä, jossa vesi vei maat 200 metrin matkalta. Maata katosi noin 1,8 metrin syvyydeltä, joten tie meni todella käyttökelvottomaan kuntoon. Pahaa jälkeä vesi teki myös Kannelkosken tiellä, jossa maata lähti virran mukana arvioiden mukaan 150 kuutiometriä. Myös Ruosmassa ja Hannolantiellä on paljon vaurioita.

Rankkasateiden tuhoalue ei ollut kovin leveä. Se sijoittui Lieksan pohjoisosaan ja osin Nurmeksen puolelle, mutta siellä tuhot olivat vähäisemmät. Lieksassa teitä oli vielä poikki mm. Reposärkässä, Lamminrannalla ja Hallanvaarassa ja koko ajan ilmoituksia tuli lisää, Puumalainen kertoi. Hänen mukaansa teiden korjaus aiheuttaa ainakin 100 000 markan ylitystarpeen tiemäärärahoihin.

Runsas vedentulo uhkasi myös asuinrakennuksia. Lieksassa omakotitalo joutui veden valtaan ja uusia vahinkoja ilmaantui koko ajan. Lukuisat pumppaustehtävät työllistivät palokuntia tulipalojen lisäksi.

 

Sähköt katkesivat myös Joensuussa, kun Noljakan sähköaseman 110 kilovoltin pääkatkaisija laukesi. Tuhansien talouksien sähkönjakeluun tuli noin 15 minuutin katkos Noljakassa ja osittain myös läheisellä teollisuusalueella.

Joensuun kaupungin keskusta säästyi sähkökatkoilta, mutta trooppisen myrskyn mittasuhteet saanut sade aiheutti vesivahinkoja ja vääriä palohälytyksiä ympäri kaupunkia automaattisten palohälyttimien lauettua kosteissa oloissa. (Karjalainen)

 

 

28.06.2000

UKKOSVIIKON KOVIN RAJUILMA ITÄ-SUOMESSA

Yhteensä yli 40.000 salamaniskua rekisteröitiin laaja-alaisessa ukkosmyrskyssä, joka alkoi kehittyä Laatokan kaakkoispuolella keskiviikkona iltapäivällä. Kello 17 se peitti Laatokan alleen ja ylitti itärajan noin kello 20. Satojen kilometrien levyinen ukkosrintama ulottui illan ja yön mittaan Laatokan pohjoispuolelta Etelä-Karjalan, Etelä- ja Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun yli Oulun lääniin  saakka.

Suomen alueella suurin raivo purkautui Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun alueilla kello 21-03 välillä, jolloin Kuopion alueellinen salamanlaskuri rekisteröi 10 523 maasalamaa. Salamat iskivät harvinaisen tiuhaan, kun myös pilvisalamointi oli  runsasta. Aamuyön tunteina Oulun läänissä myllerrys lopulta hiipui.

(Oma havainto: Radion ”ukkostaajuuksilla” ei enää erottunut yksittäisiä salamaniskuja, vaan ääni oli pelkkää yhtäjaksoista sohinaa, joka jatkui lähes yhtämittaisena illansuusta alkaen aamuyön tunneille.)

 

Ukkosen tuhoja Itä-Suomessa

Edeltäjiään rajumpi ukonilma, rankkasade ja myrskynpuuskat työllistivät urakalla palokuntia, jotka kävivät sammuttelemassa pienehköjä asuinrakennusten paloja ja siirtelemässä teille kaatuneita puita. Pohjois-Karjalan hätäkeskukseen tuli puiden kaatumisten ja vesivahinkojen takia parikymmentä ilmoitusta.

Joensuun aluehälytyskeskus kirjasi yön aikana yhteensä 525 tehtäväilmoitusta, mikä on lähes neljä kertaa enemmän kuin normaalina kesäkuisena yönä. Valtaosa niistä oli kuitenkin automaattihälytyksiä ja puhelinlinjojen teknisiä vikailmoituksia. Pahoilta tulipaloilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla.

 

Ukkosmyrsky katkoi sähkölinjoja ja jätti yöllä yhteensä 12 000 kotitaloutta ilman sähköä mm. Enon, Joensuun, Liperin, Kontiolahden, Juukan, Heinäveden, Rääkkylän ja Tuupovaaran seuduilla sekä Kajaanin keskustassa, jonka osuus katkoista oli 1 400. Pisimmillään katkokset kestivät yli 10 tuntia. Salamat vaurioittivat toistakymmentä jakelumuuntajaa.

Pohjois-Karjalan Sähkön vahingot noussevat noin 300 000 markkaan, mutta kolmen yön ukkosputken kuluiksi PKS:n käyttöpäällikkö Valto Pöllänen arvioi yhteensä 600 000-700 000 markkaa.

Salamat iskivät yön aikana myös puhelinlinjoihin ja matkapuhelinten tukiasemiin. Kiinteät puhelin- ja tietoliikenneyhteydet olivat poikki useista tuhansista talouksista ja myös kännykät lakkoilivat paikoin tukiasemavaurioiden vuoksi.

Outokumpulaisesta  RTV-huolto R. Laasosesta kerrottiin, että ukonilman jäljiltä tuotiin korjattavaksi kymmenkunta televisiota. Lisää voi olla tulossa, sillä monet saattoivat havaita myräkän aiheuttamat laiteviat vasta torstai-iltana vastaanotinta aukaistessaan.

 

Nopea toiminta esti tulipalon

Outokummun Harmaasalolla Maria ja Heli Lasarovin kotiin iski tavallista rajumpi salama. Se iski jäljistä päätellen kattoantenniin, tunkeutui sisälle antennijohtoa pitkin, sulatti sähkörasioita ja sytytti sisällä pari paloa. Äiti ja tytär tukahduttivat liekit tyynyjen ja veden avulla.

Talon takaa löytyi jälki salaman toisesta purkautumisreitistä maassa. Ilmeisesti palotikkaita pitkin ”laskeutunut” salama oli kaivanut suuren kuopan ja kyntänyt 10-metrisen vaon. Samalla oli lentänyt melkoinen pala maata talon katolle asti.

Yön järkytyksistä jo toipunut Maria Lasarov totesi torstaiaamuna, että unet jäivät hyvin vähiin. Jälki olisi voinut olla vielä pahempi, elleivät Lasarovit olisi irrotelleet tapojensa mukaisesti sähkölaitteiden johtoja ennen salaman iskua.

Ylä-Savossa Kiuruvedellä ja Pielavedellä salamat sytyttivät kaksi asuinrakennusta. (Kooste pääasiassa Karjalaisesta)

 

 

29.06.2000

SYÖKSYVIRTAUKSET TUHOTÖISSÄ ETELÄ-SUOMESSA

Rajut ukkoskuurot syöksyvirtauksineen ja mahdollisine trombeineen aiheuttivat paljon tuhoa ja aineellisia vahinkoja Lounais-Suomessa, Pirkanmaalla sekä Päijät- ja Kanta-Hämeessä torstai-iltana. Lämpötila kohosi itävirtauksessa ennen ukkosia jopa 30 asteeseen. Tampereen Pirkkalassa mitattiin 30,5 astetta.

Päijänteen tienoilla illansuussa syntyneen ukkosmyrskyn tuhotyö alkoi Padasjoelta.  Myrskyalue kulki nopeasti lounaaseen Hollolaan, Lammille ja Hämeenlinnan pohjoispuolelta aina Urjalaan saakka. Uusia ukkossoluja syntyi samaan aikaan Pirkanmaalle ja Lounais-Suomeen nopeassa tahdissa ja ne levisivät puoliyöhön mennessä laajalti Etelä-Suomen rannikolta aina Rauman, Tampereen ja Lahden korkeudelle asti.

 

Etelä-Suomen Sanomat uutisoi:

Raivoisa ukkosmyrsky teki suuret tuhot pyyhältäessään halki Padasjoen ja Hollolan torstai-iltana. Vaikka rymäkkä kesti vain kymmenisen minuuttia, Padasjoella kaatui tuhansittain puita. Pahiten kärsivät Maakesken ja Auttoisten alue sekä 24-tie, jolta liikenne katkesi kokonaan. Palokunta työskenteli yli viisi tuntia käyttäen kaikkia yksikköjään raivaustöissä saadakseen tiet auki.

Puut katkaisivat puhelin-ja sähköjohtoja ja niitä oli kaatunut myös autojen ja mökkien päälle. Yksityiset ihmiset jatkoivat luonnonmylläkän jälkien korjaamista. Kaikkiaan puiden korjaaminen metsästä on viikkokausien työ.

Hollolassa raivaustöitä tehtiin iltakuudesta puoleenyöhön asti. Ukkosmyrsky kulki kapeana kaistana Siikaniemestä Hollolan kirkon kahta puolta Hatsinaan. Sieltä se eteni Lammille ja edelleen lounaaseen.

 

KANTA-HÄME

Hämeenlinnan seudulle ukkosen huippu osui iltakahdeksalta ja ukkosmyrsky iski erityisellä voimalla Hattulan, Hauhon, Kalvolan, Urjalan ja Kylmäkosken tienoille.

Helsingin Sanomat uutisoi:

KALVOLA OSUI MYRSKYN SILMÄÄN, kun ukkonen pyyhkäisi yli Etelä-Suomen. Myrsky kesti vain pari minuuttia, mutta metsää lakosi kumoon.

- Evakuoimme illalla 26 aikuista ja 10 lasta Vanajaveden Lepaanrannasta kesäleiriltä kahdella veneellä.  Myrsky tukki tiet ja väki joutui paniikkiin, Kalvolan palopäällikkö Jouko Laiho kertoi. Kyseessä oli ilmeisesti trombi.

Tiet olivat niin pahoin tukossa, että niiden avaamiseen tarvittiin monitoimikonetta, joka teki alueella töitä viisi tuntia. Puiden alle jäi pahoin myös rakennuksia ja autoja. Kaikkien vaurioiden korjaamisen ja metsän raivaamisen arveltiin vievän viikkoja ja aineelliset vahingot ovat miljoonaluokkaa. Pelkkä saha ja apumiehet eivät riitä. Tarvitaan palotarkastaja varmistamaan, että myös tulisija on käyttökuntoinen. Kalvolan palopäällikkö Jouko Laihokehotti myöhemmin radioissa tarkistuttamaan savupiippujen kunto.

Urjalassa Nuutajärven arboretumissa myrsky teki ehkä suurimman tuhon, koska arvokkaan ja moni-ilmeisen puuston ennalleen kasvaminen vie kymmeniä vuosia.

Kaikkiaan Kalvolassa kaatui puuta yli 20 000 kuutiota ja Valkeakoskellakin 10 000. Koko Kanta-Hämeen alueella arvio liikkui 100 000 kuutiometrin lukemissa.

Vanajavedellä kerrottiin nähdyn vesipatsaita.

 

PIRKANMAA

Pirkanmaalla myllerrys alkoi kello 20 jälkeen. Se tuntui kovana myös Tampereen Teiskossa, Kurussa ja Ruovedellä, missä se kaatoi metsää, särki rakennuksia, rikkoi muuntajia ja katkoi teitä.Jopa satoja puita kaatui talojen, mökkien, teiden ja sähkölinjojen päälle. Illalla käytännössä kaikki Pirkanmaan palokunnat vakinaisista vapaapalokuntiin olivat korjaamassa myrskyn jälkiä. Teille kaatuneet puut vaikeuttivat auttajien kulkua.

- Sammutimme paloja ja raivasimme vaarallisimpia kohtia perjantaina aamuneljään asti. Siitä eteenpäin hommat jäivät sähkölaitoksille, sanoi Tampereen aluepelastuslaitoksen palomestari Ari Vakkilainen.

Sähkölaitokset aloittivat korjaukset heti, sillä kaatuneet puut särkivät muuntajia ja sähkölinjoja. Johtoja roikkui maassa varsin isoilla alueilla. Oman väen lisäksi korjaustöihin osallistui runsaasti yksityisiä metsänraivaajia ja sähköurakoitsijoita.

Hämeen Sähkön ilmoituspuhelin oli täysin tukossa vielä seuraavana aamuna. Käyttöpäällikkö Markku Vänskän mukaan pahimmillaan yli 10 000 taloutta oli ilman sähköä torstai-iltana, mutta perjantaina puolenpäivän aikaan enää sata. Silloin myrskyn kustannukset ovat jo reilusti yli puoli miljoonaa markkaa. Torstain ukkosmyrskyt aiheuttivat Hämeen Sähkön verkossa pahimmat tuhot sitten 1980-luvun. Pahimmillaan vaurioiden korjaaminen kesti useita vuorokausia.

Tampereen Teiskossa myrskyalue oli pieni, mutta jäljet pahoja.

- Neljä muuntajaa sökönä. En eläissäni ole nähnyt tällaisia myrskyn jälkiä, sanoi Tampereen sähkölaitoksen työnjohtaja Simo Leppänen.

 

VAKKA-SUOMI

Illalla ja perjantaita vasten yölläukkonen raivosi vielä pitkin rannikkoa Tammisaaresta Raumalle saakka ja sisämaassakin syntyi uusia ukkossoluja.

Vakka-Suomen kaikki palokunnatjoutuivat töihin torstai-illan rajun ukkosmyrskyn vuoksi. Eniten apua tarvittiin teiden tukkeeksi kaatuneiden puiden raivauksessa. Esimerkiksi Laitilan palokunta siirsi syrjään 15 puuta valtatie 8:lta ja monilta pikkuteiltä. Ensimmäiset myrskyn aiheuttamat hälytykset Rauman aluehälytyskeskukseen tehtiin noin kello 19 ja kiirettä jatkui parin tunnin ajan.

 

Uudenkaupungin ja Vehmaan rajan tuntumassa ainakin kilometrin levyisenä rintamana edennyt myrskypuuska kaatoi Kalevi Kaskisen metsäalueelta noin tuhat runkoa, pääasiassa mäntyjä. Puista osa oli katkennut. Se kaatoi myös matalia ja painanteissa kasvaneita puita, jotka myrskyt normaalisti säästävät. Myrsky käsitteli noin 80 ha Kaskisen 160 ha metsäalasta ja tappiot olivat noin 300 kiintokuutiometriä.

Vehmaalaisen Sami Mannerin metsässä myrsky osui siemenpuualueelle.

- Suuret puut kaatuivat kauttaaltaan ja aukkojen reunoilta, missä tuuli sai otteen puista kaatui myös kuusikkoa. Tilannetta pahentaa se, että sahat seisovat heinäkuun. Tuulenkaatamat pitäisi kuitenkin saada pois ennen kuin ne alkavat sinistyä.

 

Loimaan Kollasenkulmalla torstain ukkosmyrskyn jälkien raivaustyöt jatkuivat koko yön, ja vielä perjantaina Sallilan Sähkölaitoksen partiot raivasivat sähkölinjoja. Myrskytuho rajoittui kiilamaiselle alueelle, joka ulottui Sadonmaasta Murronharjun kautta Kojonperään. Sallilan Sähkölaitos lähetti vikapartioihin 20 miestä.

- Kolme suurjännitelinjaa oli maassa. Lisäksi oli poikki monia pienempiä linjoja ja salama oli rikkonut myös yhden muuntajan. Sähkökatkokset olivat 7 - 10 tunnin pituisia ja ne koskivat enintään tuhatta taloutta, osastopäällikkö Esa Rinne kertoi.

Alastarolla lämpömittari nousi ennen ensimmäistä ukkosta 29 asteeseen, laski nopeasti sen jälkeen, mutta nousi uudelleen parin tunnin päästä ennen toista ukonilmaa, Rinne kertoi.

Loimaan, Humppilan ja Metsämaan palokunnat raivasivat kakkostien ja lukuisat yksityistiet liikennöitävään kuntoon aamuyöhön mennessä. Tuulen kaatamia ja katkomia puita oli teiden lisäksi rakennusten ja sähkölinjojen päällä. Useaa Murronharjun mökkiläistä odottaa ikävä yllätys, kun he tulevat mökilleen.

 

Turun ja Someron suunnalla voimakkaan tuulen kaatamat puut rikkoivat mm. asuinrakennusten kattoja. Turussa ukkosti jo päivällä. Salama iski Varissuon Koukkarinkadulla kerrostaloon. Puolen päivän jälkeen voimakkaan räjähdyksen säestämä salama tuhosi mm. kattopeltiä ja Varissuon Huollon puhelinjärjestelmän. Turun Puhelimesta kerrottiin, että viime vuosina vastaavat tapaukset ovat olleet harvinaisia.

 

Salon seudulla myrsky aiheutti lukuisia hälytyksiä työllistäen palokunnat. Salaman sytyttämät pienet maastopalot sammuivat nopeasti, mutta rakennusten ja teiden päälle kaatuneiden puiden raivaustyöt kestivät iltamyöhään.

Salossa puoliyön jälkeen karavaanarialueella kaatuneet puut tuhosivat pahoin kaksi asuntovaunua ja yhden henkilöauton. Lukuisiin hälytyksiä aiheuttivat myös salamaniskuista syttyneet pienet maastopalot.

 

UUSIMAA

Ukkosmyrsky kaatoi runsaasti puita myös Uudellamaalla. Puut kaatuilivat sähkölinjoille, teille ja talojen päälle aiheuttaen aineellisia vaurioita. Vantaalla muutamista kodeista katkesivat sähköt noin tunniksi.

- Saimme arviolta 50 myrskyvaurioilmoitusta iltaseitsemän jälkeen. Pahin myräkkä oli kahdeksan aikaan, mutta onneksi tilanne rauhoittui yöksi, kertoi Vantaan päivystävä palomestari Olavi Moilanen.

Vantaalla tuhoja raivattiin läpi yön ja perjantaiaamupäivän. Palokunnan koko kalusto oli liikkeellä, ja ylimääräistä työtä aiheuttivat omia aikojaan soineet automaattiset palohälytykset. Myös rankkasade työllisti palokuntaa.

Espoon Laajalahdessa salama iski rivitaloon ja porasi nyrkin kokoisen reiän talon kivijalkaan. Sen jälkeen salama pyörähti hetken talon pihalla ja kieri läheiseen metsään. Nöykkiössä syttyi mökkipalo ja samaan aikaan tien toisella puolella salama sytytti kaksikerroksisen rintamamiestalon tuleen. Rakennukset paloivat osin purkukuntoon. Mökkipalot syttyivät myös Vaanilassa ja Karjalohjalla.

Helsingissä ukkonen ei aiheuttanut tuhoja lainkaan. Palokunnassa ihmeteltiinkin, kuinka myrsky kiersi alueen lähes täysin. Muutamilla tarkistuskäynneillä palokunta joutui kuitenkin käymään ja antamaan apua Espooseen.

Tammisaaren, Lohjan ja Forssan seuduilla hälytyksiä oli  runsaasti. Lohjalla niitä laskettiin tulleen lyhyessä ajassa parikymmentä. Tehtävät rajoittuivat lähinnä kaatuneiden puiden raivaamiseen. Tammisaareen myrsky saapui Inkoon suunnasta ja hälytykset alkoivat myrskyrintaman tulosuunnasta.

Lohjalla pieni trombi kaatoi puita talojen päälle rikkoen niiden katot. Yksi auto vaurioitui puun kaatuessa päälle.

 

Porvoo Golfissa jännitysnäytelmä

Porvoo Golfissa koettiin parinkymmenen sekunnin jännitysnäytelmä, kun kova tuuli ja sade kaatoivat hetkessä vajaat 40 puuta. Juuri ennen myrskyä golfaamassa ollut Kari Wallivaara kuvaili hetkeä uskomattomaksi.

- Aloin juosta kohti klubirakennusta, kun tajusin, että myrsky saavuttaa viheriötä. En ehtinyt edetä kuin kymmenisen metriä, kun valtava mänty kaatui suoraan edessäni, Wallivaara kertoi.

Myrsky näytti laantuvan heti, ja Wallivaara päätti kaverinsa kanssa jatkaa peliä.

-  Menimme rakennuksesta ulos ja huomasimme koko kauhean hävityksen. Kymmenet puut olivat katkenneet paksusta rungostaan, ja osa makasi maassa. Porvoon Golfin työntekijä Heidi Helenius seurasi myrskyä klubirakennuksesta.

-  Aivan kuin olisi ollut autopesulassa. Ulos ei nähnyt mitään, sade vihmoi rajusti, ja kauhea rytinä pauhasi ympäriinsä.

 

 

30.06.2000

 

YHÄ VOIMAKKAITA UKKOSIA HÄMEESSÄ

Ukkonen jyrähteli Hämeessä vielä perjantainakin, mutta hätäkeskuksille ei tullut tietoja torstain kaltaisista vahingoista. Kangasalla tuulenpuuska kaatoi valtavan kuusen radalle katkaisten ajojohtimet Tampereen ja Suinulan välillä iltapäivällä. Kello 16.30 voimakas tuuli kaatoi metsää Lempäälässä.

Valkeakoskella  satoi kello 15.45-16 läpimitaltaan jopa 5,5-senttisiä rakeita (myrskybongari Tom Eklundin havainto).

 

 

 

06.07.2000

UKKONEN SOTKI PÄÄKAUPUNGIN ILTAPÄIVÄÄ

Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle torstaina hieman kello 15:n jälkeen saapunut ukkosrintama aiheutti sähkökatkoksia ja muun muassa metron seisahtumisen. Katkoksia oli eri puolilla Helsinkiä, ja sähköt saatiin palautettua noin kello 15.45. Ilmeisesti salamaniskun vuoksi Kulosaaressa sijaitsevalta rataosuudelta hävisi jännite, ja metrojuna pysähtyi. Matkustajat joutuivat odottamaan esimerkiksi Kaisaniemessä itään kulkevaa metroa lähes tunnin ajan. Seisahdus haittasi metroliikennettä neljän tunnin ajan.

Salama iski ensimmäiseksi kello 15.04 aiheuttaen alueverkon 110 kilovoltin johtojen laukeamisen ja voimakkaan jänniteheilahduksen koko kaupungin alueella. Ssähkönjakelu keskeytyi useissa kiinteistöissä, muun muassa Forum-kauppakeskuksessa, Kampin kalliosuojassa ja Kallion virastotalossa. Sähköt saatiin palautettua näihin jokseenkin nopeasti. Hieman myöhemmin ukkonen katkaisi sähköt Vuosaaren itäosissa, jonne jännite saatiin palautettua kello 15.45.

 

Ukkonen haittasi myös GSM-puhelinyhteyksiä Etelä-Suomessa ja laukaisi kymmeniä automaattisia palohälyttimiä. Eräässä vaiheessa jopa 95 prosenttia Helsingin pelastus- ja paloyksiköistä oli tehtävissä eri puolilla kaupunkia.

- Laiteikeikkoja oli hirveästi. Automaattiset paloilmoittimet menevät ukonilmoilla aina sekaisin, tiedotuspäällikkö Pentti GrönroosHelsingin pelastuslaitoksesta kertoi. Jopa yleinen hälytysääni ryhtyi soimaan Herttoniemessä ilmeisesti ukkosen ärsyttämänä kello 15.05.

- Joistain vessoista tuli suihkukaivoja. Kun viemärit eivät jaksa vetää, ne rupeavat toimimaan nurin päin, Grönroos sanoi. Pari puuta oli salama myös iskenyt kahtia.

Runsas sade osui iltapäivän pahimpaan ruuhkaan ja aiheutti myös liikenneonnettomuuksia, kuten muutamia peräänajoja. "Porukka ajeli töistä kotiin pahimmassa kaatosateessa", palomestari Taisto Hakala totesi. (HS)

 

 

 

07.07.2000

SALAMANISKUSTA PALOVAMMOJA VARUSMIEHILLE. Neljä alokasta loukkaantui perjantaina Säkylässä Porin prikaatissa, kun salama iski puuhun. Yksi heistä vietiin Turun yliopistolliseen sairaalaan jalkoihin tulleiden palovammojen vuoksi. Muut olivat varuskuntasairaalassa tarkkailtavina.

Osa kolmannesta jääkärikomppaniasta oli ennen ukonilmaa ilmakiväärin ammuntaharjoituksessa kasarmin pihalla. Ammunta piti keskeyttää sateen vuoksi. Varusmiehet vetäytyivät suojaan polkupyörävajan kattolippaan alle. Salama iski noin neljän metrin päässä olevaan mäntyyn. (HS)

 

 

 

13.07.2000

KOVA TUULI TEETTI TÖITÄ TURUN MERIPELASTUKSELLE

Torstain puuskainen tuuli aiheutti kiirettä Turun meripelastuskeskuksessa. Meripelastajat hälytettiin yhteensä 12 erilaiseen tuulesta johtuneeseen tehtävään.

Tuuli yltyi torstaina enimmillään 22 metriin sekunnissa, ja aallokko nousi ulkomerellä yli kolmeen metriin. Ulompana pohjoisella Itämerellä oleva merentutkimuslaitoksen aaltopoiju mittasi jopa 8,5-metrisen aallon.

Tallink-varustamo peruutti torstai-iltana kaksi katamaraanilähtöään Helsingin ja Tallinnan väliltä. Kantosiipialuksilla liikennöivä Linda Line peruutti osan perjantaipäivän vuoroistaan, jotka taas Tallink ajoi normaalisti.

Torstai-illan korkea aallokko ei pysäyttänyt Linda Linen Jaanika-kantosiipialusta, vaikka yksittäiset matkustajat pitivät matkaa Tallinnasta Helsinkiin ihmisten hengellä leikkimisenä. Sallittu tuuliraja on 15 metriä sekunnissa ja aaltoraja kolme metriä. Ilmatieteen laitos mittasi Suomenlahdella niukasti tuulirajan alittavia arvoja.

Tallinnasta Helsinkiin torstai-iltana matkustanut Hanna Kaivo-oja kertoi aluksen joutuneen kerta kaikkiaan pysähtymään pahassa kelissä.

- Aluksessa ei pystynyt liikkumaan kuin seinistä ja kaiteista kiinni pitämällä, ja aallot näkyivät ikkunoiden ulkopuolella, kertoo ystävättärensä kanssa yhdessä pelännyt Kaivo-oja.

Kaivo-oja kuvaili itseään kokeneeksi vesillä liikkujaksi, joka ei olisi torstain kelissä lähtenyt merelle millään välineellä. Häntä pelotti erityisesti kantosiipialus, joka pysähtyessään tuntui jäävän täysin ohjauskyvyttömänä meren armoille. (TS)

 

 

 

15-16.07.2000

UKKOSMYRSKYISTÄ TUULITUHOJA ERI PUOLILLA MAATA

Voimakkaat ukkosmyrskyt aiheuttivat pahoja tuhoja eri puolilla maata lauantaina ja sitä seuranneen yön aikana. Pahimmat vahingot tapahtuivat Lapissa ja Keski-Suomessa. Salamat sytyttivät rakennuksia ja puita kaatui laajoilla alueilla teille sekä rakennusten ja sähkölinjojen päälle.

Soneran lankapuhelinliittymiä mykistyi eri puolilla maata 2500 ja korjaamatta oli vielä edellistenkin ukonilmojen vikoja.

 

Jämsänkoskella kaatui noin 50 hehtaaria metsää lauantai-iltana. Eniten puita kaatui Koskenpään kylässä, mutta myrskyalue ulottui myös Vekkulan ja Hopsunpään kylien alueelle. Jämsänkosken palopäällikkö Seppo Järven mukaan myrsky alkoi noin kuudelta illansuussa ja kesti puoli tuntia. Viisi palokunnan yksikköä raivasi illan ajan talojen päälle, teille ja sähkölinjoille kaatuneita puita. Sähköt olivat poikki kaksi tuntia.

Myrsky repi kattoja yhdestä navetasta, heinävajasta, liiteristä ja kuivurista. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin. Kaatuneet puut jumiuttivat myös autoja teille.

 

Ukkosmyrsky riehui lauantai-iltana myös Nilsiän golfkentän maastossa. Golfkentän yli pyyhkäissyt myrsky kaatoi noin sata puuta. Palokunta arvioi tuhoalueen leveydeksi 500 metriä ja pituudeksi kilometrin. Yksi mies loukkaantui jäätyään kaatuvan puun alle. Golfinpelaamista päästiin jatkamaan jo seuraavana aamuna, kun oksat, risut ja kaatuneet puut oli poistettu kentältä.

 

Pohjois-Suomi

Myrsky aiheutti lauantain ja sunnuntain välisen yön aikana vahinkoja myös Kainuussa ja Lapissa.

Rovaniemen maalaiskunnan Kivitaipaleessa salama iski puhelinlinjaa pitkin kahden aikaan yöllä sytyttäen 300 neliön omakotitalon. Asukkaat saivat palon sammumaan ennen palokunnan tuloa. Kemijärvellä salamat sytyttivät palamaan kolme rakennusta.

Rovajärvellä puolustusvoimien harjoitusalueella salama iski puuhun, josta tuli levisi viereiseen käyttämättömään majoitusrakennukseen neljän aikaan aamuyöllä. 60 neliön rakennus paloi täysin. Pelkosenniementien varressa paloi räjähdysmäisesti navettaan rakennettu puuverstas.

Kajaanissa reilun tunnin myräkkä laukaisi 19 automaattihälytystä. Vielä sunnuntai-iltana Pohjois-Suomessa riehui myrsky kaataen puita ja aiheuttaen vesivahinkoja ja pieniä tulipaloja.

 

Lahdessa satoi 43 milliä lauantain ukkoskuurosta kello 15 jälkeen ja tulviva vesi aiheutti huomattavia vahinkoja kiinteistöille. Palokunnat pumppasivat vettä yli 50 talon kellarista ja kahdesta kauppakiinteistöstä.

 

 

 

18.07.2000

AGGRESSIIVINEN UKKOSRINTAMA KULKI SUOMEN POIKKI, METSÄTUHOJA KARJALASSA

Suomen halki kulki tiistai-iltapäivästä alkaen aggressiivinen ukkosrintama, jonka rajut sateet aiheuttivat vesivahinkoja eri puolilla maata. Salossa myräkkä alkoi iltapäivällä viiden aikoihin, ja vettä oli iltakahdeksaan mennessä pumpattu lähes kolmestakymmenestä kellarista. Yhden kerrostalon katto irtosi, ja keskustassa vesi syövytti tien ajokelvottomaksi. Perniön alueella katkesi puhelinyhteyksiä.

Pienellä alueella Kajaanin keskustassa satoi lyhyessä ajassa rajusti vettä ja myös rakeita. Vesi nousi nopeasti kellareihin, joissakin jopa metrin korkeudelle, ja kosteus laukaisi automaattisia palohälyttimiä oikosulkujen vuoksi. Kajaanin keskustassa vettä tulvi tavarataloihin, liikerakennuksiin ja hotelleihin.

Kajaanin palokunnalla oli kiireistä: vain reilun tunnin kestänyt myräkkä aiheutti 19 automaattihälytystä, jotka yhtä lukuun ottamatta olivat turhia. Myös kaatuneet puut ja sähkökatkokset työllistivät palokuntaa.

Iisalmessa ukkosmyrsky kaatoi puita teiden päälle, ja Vieremällä sähköt olivat pitkiä aikoja poikki. Iisalmen hälytyskeskus sai ukkosen takia niin paljon ilmoituksia, että niiden selvittely jatkui yli yön.

 

Pääkaupungissa tulvi

Tiistai-illan äkillinen rankkasade sai Helsingin kantakaupungin kadut tulvimaan yli äyräiden. Pelastuslaitoksella ja huoltomiehillä riitti kiirettä. Raitiovaunut eivät päässeet liikkumaan Aleksanterinkadun ja Snellmaninkadun risteyksessä, jossa katuviemäri sylki vettä kadulle. Sama tilanne oli Katariinankadulla.

Mannerheimintien ja Arkadiankadun risteykseen ehti muodostua kuuden raitiovaunun jono, kun salamanisku rikkoi kaksi vaunua kello 21.30. HKL:n korjausmiehet kiiruhtivat paikalle hälytyslaittein varustetulla autollaan ja saivat tilanteen korjatuksi puolessa tunnissa. Samassa risteyksessä oli säpinää myös tukkeutuneen sadevesikaivon vuoksi.

Viipurinkadulla Alppilassa Ravintola Kultaisen Kulauksen kellariin virtasi paljon vettä ilmeisesti Aleksis Kiven kadulla täyttyneen kaivon vuoksi. Kadulle oli kertynyt valtava lammikko, ja Sturenkadun risteyksen kohdalla henkilöautot ajoivat kuin joessa.

Rankkasadetta ei kestänyt kovin pitkään ja taivas alkoi kirkastua iltakymmeneltä. Niinpä tukkeutuneet kaivotkin saatiin toimimaan kohtuuajassa.

Ukkosen takia lauenneet automaattiset paloilmoittimet kiidättivät Helsingin pelastuslaitoksen autoja ympäri kaupunkia. Samasta syystä lauenneet pankkien murtohälytyslaitteet työllistivät puolestaan kaupungin poliisia. Espoossa poliisi joutui hetken aikaa turvautumaan keskinäisessä viestinnässään ainoastaan matkapuhelimiin, koska ilmeisesti ukkonen mykisti poliisin vhf-radioliikenteen.

 

UKKOSMYRSKY TUHOTÖISSÄ KARJALASSA

Tiistaina riehunut myräkkä työllisti pelastusviranomaisia osassa Pohjois-Karjalan maakuntaa. Rankkasade  tulvi rakennuksiin sisälle ja palokunta tyhjensi mm. Joensuun Prismaa pari tuntia vedestä. Myös Joen Loka ahkeroi keskustassa mm. Valintatalossa ja Kesport Intersportissa.

Ukkosmyrsky aiheutti sähkökatkoksia, rikkoi puhelinyhteyksiä ja kaatoi puita teille. Sähköä vaille jäi 4000 taloutta Tohmajärvellä, Enossa, Kontiolahdella, Liperissä ja Nurmeksessa.

 

Rajuilma aiheutti metsille melko suuret tuhot. Puita kaatui useita tuhansia kuutiometrejä Enon, Tohmajärven ja Kiteen metsissä. Pahiten kärsivät Ukkolan, Ahvenisen ja Haapalahden metsät. Metsää ei sinänsä tuhoutunut laajalta alueelta, mutta muutamien yksittäisten metsänomistajien menetykset kasvoivat suuriksi, kuvaili Eno-Tuupovaaran metsänhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Uusitalo-Illikainen. Ukkonen tuhosi Enossa sekä nuorta että varttuneempaa metsää.

Kiihtelysvaaran alueen metsänhoidonneuvoja Vesa Kuuselan mukaan puita on siellä nurin yhteensä tuhansia kuutioita. Heinävaarassa ja Särkivaarassa tuhot olivat suurimmat ja lähes jokaisen metsänomistajan mailla on kaatunut kymmeniä runkoja. Suurin osa puista on katunut juuripaakkuineen ja ne eivät pilaannu niin herkästi kuin katkenneet, joita oli kuitenkin 5-10 prosenttia rungoista. Mäntyjä menetettiin eniten, mutta myös koivuja on kaatunut runsaasti.

- Enpä ole ennen nähnyt, että tuuli olisi kaatanut pellon reunasta paksuja leppiä, kuvaili alueen metsänhoidonneuvoja Vesa Kuusela.

 

 

 

21-23.07.2000

KOVIA UKKOSPÄIVIÄ vyöhykkeellä, joka ulottui Itä- Suomesta Oulun lääniin, Etelä-Lappiin, Pohjanlahdelle ja edelleen Pohjois-Ruotsiin. Salamaniskuja rekisteröitiin yhteensä yli 60 000.

Raju ukkosmyrskykaatoi lauantai-iltana (22.7) satoja puita ja aiheutti muutakin tuhoa Suomussalmen seudulla. Ämmänsaaressa katuvat puut vaurioittivat omakotitaloa ja autotallia, Vääkiössä kesämökkiä ja autoa, jonka lisäksi myrsky vei katon navetasta. Rajuilma alkoi pian iltakuuden jälkeen ja kesti puolisen tuntia. Suomussalmen palokunnan kolme yksikköä raivasivat tuhoja myöhäiseen iltaan.

Kovat sateet kiusasivat myös Rovaniemeä, jossa pelastuslaitos pumppasi vettä neljästä kellarista.

 

Pohjois-Kuhmossa Lentiiran lomakylässä tuuli tempaisi tilapäiseksi anniskeluravintolaksi pystytetyn teltan koivuun ja siitä sähkölinjalle. Vahinkoarvio oli noin 100 000 markkaa. Lisäksi sähköt olivat poikki eri puolilla Pohjois-Kuhmoa.

Kunnan yli kello 17 jälkeen pyyhkäissyt ukkonen kaatoi puita teille ja ainakin yhden henkilöauton ja mökin päälle. MyösÄmmänsaaren taajamassa Kaljuskylässä oli puita kaatunut tielle ja ainakin kahden rakennuksen päälle. (HS)

 

 

 

31.07.2000

TORNADO KAATOI REKAN Kauhajoella maanantaina klo 15.15 kantatie 67:llä. Rekka oli tulossa Kauhajoelta Kurikkaan päin, kun kuljettaja huomasi Äijälänkylän aukealla pellolta lähestyvän tornadon. Kuski hiljensi vauhtia, mutta tornado tarttui rekan katteisiin ja veti auton linkkuun.

Vastaan tullut henkilöauto väisti oikealle, suistui ojan yli ja kulki vielä pellolla 50 metrin matkan. Lastitta ajanut yhdistelmä perävaunuineen suistui samalle puolelle tietä katkaisten mennessään kaksi valaisinpylvästä. Rekan kuljettaja säilyi vammoitta, mutta henkilöautoa ajanut sai kovan iskun päähänsä ja jouduttiin viemään terveyskeskukseen.

Kantatien ylitettyään tornado jatkoi menoaan peltoaukean ylitse kaataen mennessään puita ja jättäen jälkeensä noin 100 metrin levyisen uran. Runsaan kilometrin päässä kantatieltä tornado törmäsi maataloon, jonka peltikaton se tempaisi korkealle ilmaan ja vei kauas mennessään. Kattoa ei oltu vielä alkuillasta löydetty. Tornado repi vielä bussikatoksen seinän. (Iltalehti).

 

 

 

08.08.2000 

NÄYTTÄVIÄ TROMBEJA SAARISTOMERELLÄ

Näyttävät trombit pyörittivät vettä tiistaiaamuna Tammisaaren ja Inkoon edustalla. Tammisaaresta nähtiin poikkeuksellisesti kaikkiaan parikymmentä trumpetin mallista vesipatsasta, joista jopa viisikin näkyi yhtä aikaa. Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Anneli Nordlund piti merkittävänä, että trombeja havaittiin kerralla näinkin monta. Aamun ukkosrintama eteni kapeana nauhana nopeasti, jopa yli 100 kilometrin tuntivauhtia Saaristomereltä Hangon länsipuolelta itään.

Merivartiolaitoksen mukaan trombeja syntyi ja kuoli kaiken aikaa useiden tuntien ajan. Yhden trombin elinikä on tavallisesti muutamasta minuutista neljännestuntiin. Merivartiolaitos havaitsi ulkomerellä pysytelleet trombit Tammisaaren ja Porkkalan välisellä merialueella kello kuuden aikoihin, kun taas Inkoon edustalla Bågaskärin merivartioasemalla trombeja ihasteltiin kello 8. jälkeen. (Keskisuomalainen)

 

 

 

31.10.2000       

SYYSMYRSKY PUHALSI POHJOISESSA

Voimakas tuuli ja lumipyry vaikeutti liikennettä ja kaatoi puita tiistaina Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa. Pyry ja liukas keli aiheuttivat runsaasti kolareita, mutta henkilövahinkoja ei sattunut. Puhelinyhteyksissä esiintyi häiriöitä puunkaatojen vuoksi.

Aamulla voimakas sivutuuli esti Kemin vuorokoneen laskeutumisen kentälle. Oulujärvellä Vaalassa lossiliikenne oli kovan tuulen vuoksi keskeytyksissä päivällä. Torniossa tuuli kääri peltikattoa rullalle.