Kiira-rajuilma murjoi eteläistä Suomea

Last Updated: Sunday, 13 August 2017 02:46
Written by A-J Punkka

Ukkospilvijärjestelmän kokoluokkaan kasvanut Kiira-rajuilma syöksi vettä ja voimakkaita ukkospuuskia lauantai-illan aikana maan eteläosassa. Rajuilman ainekset alkoivat järjestäytyä Pohjois-Itämerellä iltapäivän aikana ja Suomenlahden länsiosaan saavuttuaan rajuilmaan muodostui voimakkaita ukkospuuskia enteilevä kaarikaiku (bow echo). Tuulinen alue rantautui keskelle Uuttamaata ja liikkui etelärannikon tuntumassa kohti itää aina Etelä-Karjalaan ja Venäjälle asti. Edeltävä yhtä voimakas ukkospilvijärjestelmä esiintyi samalla reitillä noin kymmenen vuotta sitten. Elokuun 22. päivä 2007 raju salamointi mm. katkaisi YLEn lähetykset pääkaupunkiseudulla. Kuten silloinkin, myös nyt Ilmatieteen laitos antoi harvinaisen Vaaratiedotteen. Edellisen kerran Vaaratiedote annettiin säästä johtuen Elviira-rajuilmaan liittyen 27.6.2013.

Viron mittausasemilla Kiira puhalsi puuskalukemiksi ylimmillään peräti 38 m/s. Suomen puolella avainnumerot ovat (tiedot alustavia):

* Maasalamat 6 300 kpl (lähialueet huomioiden yli 20 000)

* Suurin salamatiheys:Porvoon itäpuolella 78 maasalamaa/100km2

* Ylin puuska merellä: Helsingin Majakka 33 m/s (vahvistamaton)

* Ylin puuska maalla: Helsinki Kaisaniemi 30 m/s (vahvistamaton)

* Suurin tuntisade Kotka Rankki 28 mm/h

Energiateollisuuden tilaston mukaan samanaikaisesti oli sähköttä enimmillään noin 50 000 taloutta. Pelastustoimen tehtäviä puolestaan kertyi useita satoja. Näillä numeroilla Kiira nousee rajuilmojen keskiraskaaseen sarjaan, jossa edelle jää muun muassa kesän 2010 hurja rajuilmanelikko.

 

Comments  

#1 Caleb 2020-12-04 23:27
Howdy! I could have sworn I’ve been to this blog before butt after
browsing through some of the post I realized it’s new to me.
Nonetheless, I’m definitely delighted I found it and I’ll be bookmarking and checking back frequently!



My site :: places to donate cars: http://www.bbh70.com/home.php?mod=space&uid=243034&do=profile&from=space
Quote