Kuluva viikko harvinaisen kuuma

Last Updated: Saturday, 10 July 2010 16:45
Written by A-J Punkka

Heinäkuun keskimmäistä viikkoa vietetään erittäin kuumassa kesäsäässä. Sunnuntaina tai viimeistään maanantaina alkaa usean päivän jakso, jonka aikana maamme korkein lämpötila ylittää +30 astetta. Ylimmillään lämpötila voi käydä jopa 33-34 asteessa, mutta kautta aikojen korkein lukema +35,9 astetta vuodelta 1914 jäänee saavuttamatta. Edellinen +33 asteen ylitys tapahtui kesällä 2003 ja sitä edeltävä kesällä 1994.

Harvinaislaatuisen tilanteesta tekee myös erittäin kuuman jakson pituus. Viime vuosikymmenten aikana yli +30 asteen helleputket ovat olleet pisimmillään 4-7 päivän mittaisia. Viimeksi helteisenä kesänä 2006 Utissa kyseinen lämpötilaraja ylittyi neljänä perättäisenä päivänä. Tänä ennen kesällä 2003 ylityksiä tapahtui Turussa viitenä päivänä. Lauantai-illan ennusteet näyttivät siltä, että maan itäosassa +30 asteen raja voisi ylittyä jopa 5-6 peräkkäisenä päivänä. Mikäli 6 päivän putki toteutuu, jaksosta tulee pisin sitten kesän 1972, jolloin maan pohjoisosassa ylityksiä oli 6-7 päivänä peräjälkeen. Lauantai-illan ennusteet enteilivät kuuman jakson päättymistä viikon loppupuolella. Tosin viilenemisen jälkeenkin ilmamassa olisi keskimääräistä hieman lämpimämpää.

Kuuman viikon aikana esiintyy myös ukkosia, mutta niiden tarkempaa aikaa ja paikkaa ennakoidaan tarvittaessa Myrskyvaroitus.comin rajuilmaennusteessa.

Lista +30 asteen jaksoista (FMI) >>

Comments  

#1 marcoo 2020-04-17 11:02
Your page is very interesting, i have bookmarked it.
Quote