Ennustearkisto

Myrskyennuste 26.-27.3.2017

Last Updated: Thursday, 06 July 2017 22:05
Written by A-J Punkka

Sunnuntai 26.3.

Maanantai 27.3.

Tiistai 28.3.

Keskiviikko 29.3. -

Lauantai 1.4.

 

Puuskat 18 - 23 m/s

Pohjois-Lapissa paikoin

yli 25 m/s

 

Suomen pohjoispuolitse liikkuu voimakas myrskykeskus. Luoteenpuoleinen tuuli yltyy koko maassa. Tuulisinta on maan keski- ja pohjoisosassa loppuiltapäivän ja alkuillan aikana. Kylmän advektion ja paikoittain myös auringonpaisteen vuoksi rajakerros kasvaa iltapäivällä korkeutta ja voimistaa puuskat paikoin myrskylukemiin.

 

Kaikkein tuulisinta on Pohjois-Lapissa, jossa puuskat voivat ylittää 25 m/s. Suurimmat vaikutukset koetaan kuitenkin maan keskivaiheilla. Maa on kuitenkin vielä laajalti roudassa, mikä vähentää tuulivahinkojen määrää oleellisesti. Todennäköisesti vahinkojen laatu lienee monilukuinen määrä yksittäisiä kaatuneita puita sekä lyhyitä sähkökatkoja. Illan aikana termisen turbulenssin osuus pienenee ulossäteilyn myötä ja puuskien terävyys alkaa talttua.

 

Mikäli luoteisvirtaukseen kehittyy matalia lumikuuroja, näiden yhteydessä puuskalukemiin voi tulla muutama metri sekunnissa lisää. Maaliskuiseksi tuulitapaukseksi tilanne on melko harvinainen, mutta koko talvikautta ajatellen vastaavia puuskatuulia esiintyy joka talvi kerrasta pariin kertaan.

 

(Päivitetty 26.3. klo 22.30)

Puuskat 20 - 25 m/s

 

Sunnuntain myrskykeskus heikkenee, mutta luoteisvirtaukseen muodostuu pienikokoinen ja ärhäkkä osakeskus. Se liikkuu maanantain aikana maan keskiosan poikki kaakkoon. Voimakkaimmat tuulet ovat osakeskuksen länsipuolen pintasolassa ("matalapaineen häntä") ja osuvat maan länsi- ja eteläosaan.

 

Tilanne käynnistyy iltapäivällä Pohjanmaalta ja päättyy hieman vuorokaudenvaihteen jälkeen etelärannikolle. Rajuimpien puuskien alue saapuu iltapäivällä Pohjanmaalle, alkuillalla Keski-Suomeen ja Uudellemaalle loppuillasta. Tuulihuipun aikana puuskat ovat monin paikoin myrskylukemissa.

 

Alueella on routaa yleisesti, mikä ehkäisee merkittävästi vahinkojen syntymistä, mutta vaikutukset muodostuvat kokonaisuudessaan sunnuntaita suuremmiksi. Lyhyitä sähkökatkoja esiintynee kymmenissä tuhansissa talouksissa, mutta puustovahingot koostuvat pääasiassa yksittäisistä kaatuneista puista tai muutaman puun ryhmistä. Vikojen korjauksia päästään tekemään melko nopeasti, koska yhdellä paikalla tuulihuippu kestää vain pari tuntia. Vaaratasoilla ilmaistuna tilanne on keltaisen tason ylälaidassa. Roudattomaan aikaan vastaava tilanne olisi selvästi oranssin puolella.

 

 

Puuskat ... m/s

 

Ei ennustetta

 

 

Ei ennustetta

Vaaratasojen

todennäköisyys

 

0 Suojaudu
10 Varaudu
60 Seuraa
30 Ei vaaraa

Vaaratasojen

todennäköisyys

 

0 Suojaudu
30 Varaudu
65 Seuraa
5 Ei vaaraa

Vaaratasojen

todennäköisyys

 

0 Suojaudu

0

Varaudu
0 Seuraa
0 Ei vaaraa

Vaaratasojen

todennäköisyys

 

0 Suojaudu
0 Varaudu
0 Seuraa
0 Ei vaaraa
Pitkää myrskyennustetta päivitetään keskimäärin kaksi-kolme kertaa viikossa. Tarkempia päiväkohtaisia ennusteita julkaistaan edelleen karttakuvineen merkittävimpien säätilanteiden yhteydessä. Pitkä ennuste syntyy suppeahkon analyysin perusteella, joten se on tarkkuudeltaan ja osuvuudeltaan heikkolaatuisempi kuin päiväkohtainen ennuste. Ennustetta laaditaan vapaa-ajalla, joten laatijat eivät voi taata ennusteen säännöllistä saatavuutta.

päivitetty 26.3.2017 klo 22:45 /AJP

Add comment


Security code
Refresh